Menu


AR työpöytäsovelluksissa – mistä vain esineestä käyttöliittymä?

11.8.2018

Jokainen augmented reality -sovelluksia kokeillut tietää, kuinka keinotekoiselta sen digitaaliset käyttöliittymäelementit tuntuvat. AR-lasien läpi katsottuna painikkeista tulee useimmiten painettua läpi, Poksuja päin viskottujen pallojen lentokaarta on mahdoton ennakoida ja yleisesti ottaen digitaalisten esineiden käsittely on kitkan puuttuessa enemmän tai vähemmän huitomista. Aivan ymmärrettävää, eiväthän digitaaliset esineet tietenkään ole fyysisiä.

Havainnekuva fyysistä kappaleista lisätyssä todellisuudessa Havainnekuva 2000-luvun käyttöliittymästä!

Nykyiset AR-sovellukset keskittyvät lähinnä näyttämään passiivisia asioita reaalimaailman kuvan päällä, ja teknologian “tunnottomuus” voi olla yksi syy sille, ettei AR aivan lähiaikoina nähdä mainstream-työpöytäsovelluksissa. (Pääasiallinen syy tietenkin on laitteiston paino ja käsien väsyminen, mutta ei siitä sen enempää.)

Vaikka perinteisen näytönkään kappaleilla ei ole massaa, luo fyysisen hiiren käyttäminen sentään jonkinlaisen vaikutelman liikkeestä ja toimintojen vasteesta. Esimerkiksi elementin raahaaminen on hiirellä motorisesti haastavampaa kuin pelkkä hiiren liikuttaminen, luoden yksinkertaisen illuusion kitkasta.

Teknisesti yksinkertainen tapa haptisen palautteen lisäämiseksi olisi käyttää jonkinlaisia paikallista painetta luovia hansikkaita – pienen sähkövirran johtamisesta iholle on alustavasti jo saatu positiivisia tuloksia. Toimisto-oloissa kuitenkin datahanskojen kanssa viuhottaminen olisi useimmiten ihan vaan epäkäytännöllistä.

Fyysisen maailman käyttöliittymien vahvimpia puolia on niiden käytön tuntuma. Kun lasia siirtää pöydällä, voi sen tehdä vaikka silmät kiinni. Kun auton rattia kääntää, tuntee pyörien kääntymisen ratin vastuksena. Kun lieden nupista kääntää levyä suuremmalla, voi napsauksista laskea, menikö levy kolmoselle vai neloselle... no, ymmärrätte mitä tarkoitan.

Digitaalten UI-elementtien fyysisyyden yksinkertaisin etu olisi toimintojen palaute.

Voisiko tosimaailman esineet valjastaa käyttöliittymäelementeiksi AR-sovelluksiin? Lojuuko työpöydällä pyyhekumi? Siinäpä sinulle käännettävä on-off -kytkin. Kahvimuki? Kätevä kierrettävä äänenvoimakkuuden säädin. Käyntikorttien kasasta saa ostoskorin rivit, joita voi nopeasti tuoda vertailtavaksi ja siirrellä eri tiloihin. Vain työtilan siisteys on rajana eri vaihtoehdoille.

Digitaalisen maailman UI-elementtien fyysisyyden yksinkertaisin etu olisi toimintojen palaute. Siis se, että elementin siirtämisen todella tuntee. Haptinen palaute on hyödyllinen erityisesti silloin, kun näköaistin huomio on kiinnitettävä johonkin muuhun, kuten autolla ajaessa tai miksauspöydällä työskennellessä. Käytännössä esimerkiksi kuvankäsittelyssä värisävyjen säätäminen tapahtuisi helposti liikuttelemalla eri esineitä pöydällä näppituntumalta ja katsomalla säätöjen vaikutusta itse kuvassa.

Vaikka AR-elementtien liitosesineeksi kelpaisikin mikä tahansa saatavilla oleva kappale, kertyisi vakiintuneessa asetelmassa käyttäjän pöydälle ennen pitkää joukko erilaisia manipuloitavia vakioesineitä. Ehkä tulevaisuuden AR-työpöytä olisikin jonkinlainen kokoelma eri kokoisia ja tuntuisia vimpaimia, joita sitten käytön mukaan kytkettäisiin erilaisiin toimintoihin.

Usean käyttäjän ympäristöt ovatkin jo sitten aivan toinen juttu. Miltä porukalla työstetty Post-it -seinä näyttäisikään, jos jokainen fyysinen lappu olisi kytkettynä digitaaliseen tietosisältöön?

« Takaisin blogilistaukseen